Alkuviikosta Leimu kävi fysioterapeutilla, ja ensimmäistä kertaa Leimu meni hierojan perässä "vapaaehtoisesti" alustalle, sekä kävi siihen makaamaan. Enpä olisi uskonut, yleensä Leimu kiertelee nurkkia ja ei oikein haluaisi alustalle mennä. Leimun toisella puolella oli enemmän jumeja, mutta ei normaalia enempää, eli ei syytä huoleen.

Tällä viikolla ollaan melkein jopa päivä tokoiltu! Nyt kun olen treenannut jääviä, niin niin, se aiheuttaa ongelmia seuraamiseen, mutta ihan hyvin on sujunut. Luoksetulon opetan eteen, eli eteentulo -paikkaa ollaan treenattu. Kaket sujuu paikallaan jopa parin metrin päästä. Seuraamiseen pitäisi saada lisää kestoa, lisäksi eilen treenasin myös vauhdinvaihteluita, aiemmin ei olla niitä juurikaan treenattu. Paikallaoloa on sisällä treenattu myös.

Tänään aamulla käytiin agihallilla treenaamassa, ja olipa mukavat treenit. Nyt Leimu meni jo aika vauhdikkaasti kepit väärältä puolelta,  sanoisin että vau! Hallissa oli eilinen epävirallisten rata, ja siitä tehtiin muutamia pätkiä. Kontakteja namilautasella, ja jes kestoa alkaa tulemaan. Pikku hiljaa Leimu ehkä ymmärtää tule -sanan merkityksen. Pöytä meni ongelmitta. Keinua myös muutama toista, sekä muutama noin viiden - kymmenen esteen pätkä rataa. Olipa mukava aamu, millään ei meinannut Leimua saada lähtemään pois hallilta... Sinne se olisi halunnut jäädä. Olimme yhteensä hallilla ehkä puoli tuntia. Helposti innostuisi ottamaan liikaa, niin pitää muistuttaa itselle, että ei ei liikaa toistoja.