Leimu on syönyt viime aikoina suhteellisen hyvin, mutta edelleen on vähän vastenmielistä, ja tänään aamulla jätti aamuruuan syömättä. Lenkeillä on kuitenkin namit maistuneet paremmin kuin pitkiin aikoihin. Voi olla, että olen itse stressaantunut Leimun syömisestä, niin syömistilanteesta on voinut tulla Leimulle liian painostava. Leimu on kuitenkin sen verran pehmeä ja herkkä koira. Itse pitää yrittää olla mahdollisimman normaali ruokaa antaessa, mutta mutta, sitä miettii, että syö syö... Joka tapauksessa huomenna varaan Leimulle kontrolliajan, jotta lääkäri kurkkaa vielä sinne kurkkuun, että onhan se parantunut.

Tiinan kanssa on tehty sopimus. Mun pitää opettaa Leimulle kontaktit oikeasti ennen kuin voin ottaa toisen koiran. Tiina ei nimittäin tykännyt yhtään ideastani jättää kontaktit opettamatta loppuun asti. No Tiinan tavoitteena onkin sitten opettaa Myrtille nouto. Voisi se opettaa sen noudon Leimullekin samalla. ;) Että tälläistä tällä kertaa.