Leimun vointi on ollut sama kuin viime aikoina. Vatsasta kuuluu ruplatusta silloin tällöin sekä sillöin tällöin myös röyhtäilee, ruokahalu voisi olla parempi. Olen vähän "pakottanut" sen syömään, jotta se ei laihtuisi. Ensi viikolla olen yhteyksissä eläinlääkäriin ja katsotaan miten tilanteen kanssa edetään.

Leimu on ollut pirteä ja keksii lenkeilläkin kaikkea pientä kivaa, mitä ennenkin, esimerkiksi hyökkäilee oksien kimppuun ja kantelee niitä polleana, sekä juoksee hepuleita yms. mitä normaalistikin. Keskiviikkona kävimme agissa, treenit meni mukavasti. Nyt pitäisi käydä muutaman kerran itekseen ottamassa kontakteja, lähinnä A:ta, koska siihen ei meinaa pysähtyä (töppönen kyllä osuu kontaktille, mutta se ei riitä). Mutta itsellä on ollut nyt niin paljon kiireitä, että ei ole kerennyt käymään omalla ajalla agihallilla.

Tässä muutama kuva vielä tältä päivältä, ja pakkasta ei ollut kuin 24 astetta, kamera kädellä oli kylmä! Ja kaiken lisäksi nämä on otettu omilla asetuksilla eikä automaatilla ;)