Tänään siis ryhmätreenit. Ensin tehtiin kivaa radanpätkää, jossa oli vauhdikkaita suoria, mutta sitten kuitenkin ohjaajalle vähän mietittävää, että miten kertoo ennen estettä jo sitä seuraavan esteen. Leimu muun muassa meni niin suoraan kuin ikinä voi mennä väärään putken päähän (siis tarkoitus oli mennä "väärään päähään", mutta ei se kääntynyt). No tokalla kertaa meni hyvin. Kivasti oli vauhtia. Seuraavalla kierroksella otin yksittäisenä A:n ja puomin. A:lla autoin pari alastuloa, ja sitten tuli ihan ite, puomilla ei tarvinnu apuja kertaakaan. Ja siis ei namilautasta ollut lainkaan. Heti kun on pienemmät kierrokset, niin se muistaa pysähtymisen. Täytyy vaan treenata toistoja ilman apuja, jota myöten se vauhtikin vielä tulee. Ja piku hiljaa myös treeneissä yrittää nostattaa kierroksia ennen puomia / A:ta. Loppuun otettiin vielä lyhyt kieputus sisältäen puomin. En palkannu puomilta, eikä se sitä kaivannutkaan. Hyvä mieli kyllä jäi treeneistä.