Leimun kanssa käytiin viime viikolla agitreeneissä, mutta ei niistä mitään tullut, sillä yksinkertaisesti Leimu ei halunnut hypätä. Erikosita kuitenkin, että Leimu ei ole ontunut. No onneksi meillä oli se Kouvolaan varattu aika keskiviikolle ja siellä sitten käytiin. Leimu aristi selvästi takaosaa, joten eipä siinä sitten muuta kuin putkeen vaan ja selkää kuvaamaan. Sieltä sitten löytyi lievä välilevyn pullistuma S1 -nivelessä. Eli hoitona tulehduskipulääke (Leimu ei ole saanut tulehduskipulääkkeitä sitten kroonisen suolitulehdus -diagnoosin jälkeen), onneksi ei ole tullut mitään oireita (kakka on kiinteää ja ruoka on maittanut). Kolmen viikon totaalilepo, eli 3xpäivässä noin 5-10 min kävely, ei saa hypätä minnekään, ei saa leikkiä Tontun kanssa jne. Ei oo muuten helppoa. Leimu jo eilen (oli ollut päivän levossa) oli vähän sitä mieltä, että sitähän voisi jotain tehdä. Mikäli lepo ja tulehduskipulääke ei auta, niin sitten on leikkauksen mahdollisuus.

Leimun oireet ovat klassiset: pupulaukka, ei tykkää laukata, ei halua hypätä ja A:n alastulon vaikeus. Lisäksi tyypillistä välilevynpullistumassa on agikoria sekä rotu. Rodusta en viitsinyt kysyä enempää, mutta ilmeisesti ei ole ainoa porokoira, joka on Kestillä ollut hoidossa. Kesti sanoi, että Leimu voi toipua täysin jopa siten, että voisi jällkeen harrastaa agia. Mitä nyt olen muutaman päivän ehtinyt asiaa miettiä, niin ei Leimu näillä näkymin tule tekemään enää agia. Haluan mieluummin kivuttoman koiran, jonka kanssa voi lenkkeillä, kuin parin vuoden päästä koiran, joka on ihan kipeä. Riskejä varmasti välilevynpullistuman uusitumiseen on. Hieman ihmetyttää, että Leimu sai välilevynpullistuman, sillä agissa aina alle 10 asteen keleillä Leimulla on takki, aina tehdään kunnon alku- ja loppuverkat, sekä pyrin pitämään koiran lämpinä treenien ajan. Lisäksi Leimu on käynyt säännöllisesti fysioterapeutin hieronnassa. Tästä päästäänkin siihen, että saa nähdä näkeekö Tonttu ensimmäistäkään agiestettä. Okei, on se jo niitä nähnyt, mutta alanko Tontun kanssa treenata agia.

Jotenkin luin viime viikolla blogia taaksepäin, ja Leimun vauhti on jo hidastunut ainakin huhtikuusta alkaen, olen kirjoittanut ei ole "vireessä" ja ensimmäinen stoppaus A:lla oli toukokuun alussa. Eli olisi pitänyt nopeammin reagoida agissa vauhdin hidastumiseen, mutta toisaalta taas on ollut niin helppo syyllistää vatsaoireita, kun niitäkin oli samanaikaisesti.

Tämän viikon Tontun tokot jäi välistä töiden takia. Nyt kun Tonttu on yksin lenkeillä, niin se on paljon lähempänä ja paremmin kuulolla. :)