Viimeinen iltalenkki sujui hyvin, kerrankin se käveli todella hyvin, alkua lukuunottamatta. Kuulin toiselta koiran  omistajalta sekä  yhdeltä tutulta aika outoja juttuja yhdestä eläinlääkäristä Kuopiossa, onneksi en sinne erehtynyt viemään koiraa rokotettavaksi. Kyseinen henkilö oli pistänyt samalla neulalla eri koiria sekä kissoja!!!

Tiia kävi kylässä moikkaamassa Leimua. Leimu oli ihan innoissaan. Yllättäen. Hyvä, että vieraita käy, niin Leimu tottuu myös niihin, ja pitää normaalina sitä, että vieraita käy.

Tänään en ole ehtinyt kauheesti kouluttaa Leimua, mutta ehkä viikonloppuna se saa koulutusta senkin edestä. Mulla meni myöhään koulussa, olin vasta neljän jälkeen kotona. Oloni oli jännittynyt, kun mietin mitä, se on ehtinyt tehdä, mutta ihan hyvin se oli ollu, eikä mitään tehnyt. Varmaan oli kamala nälkä, no mutta huomenna mulla on varmaan lyhyt päivä. Että sellaista tänään.