Elikkä maanantaina käytin Leimua päivystyksessä. Se oli todella vaisu ja kuolasi, lisäksi se ei myöskään syönyt eikä juonut mitään. No eläinlääkäri ei löytänyt perustutkimuksissa mitään poikkeavaa. Leimu sitten täytyi nukuttaa, jotta pystyy katsomaan kurkkuun, koska epäiltiin, että kurkussa on jotain, koska muuten vaikutti ihan terveeltä. No kurkusta sitten löytyi syy. Siellä oli noin puolen sentin syvyinen reikä, jonka keppi oli tökännyt. Eläinlääkäri puhdisti haavan, mutta sitä ei tarvinnut tikata, koska se oli kuitenkin niin pieni, ja suussa olevat haavat parantuvat nopeasti. Lisäksi Leimulle annettiin kipulääkettä. Hyvä että syy löytyi, ja vaiva oli pieni. Mutta mua itseäni hieman harmittaa se, että käytetyissä lääkkeissä on 28 vuorokauden varoajat, joten nyt jää muutamat näytelyt välistä. En kuitenkaan halua viedä näyttelyyn doupattua koiraa. Ei se ole niin tärkeää, ja näyttelyitä tulee koko ajan lisää. Nyt Leimu on ollut ihan pirteä, ja ollaankin juuri lähdössä pentukurssille.