Agility alkoi muutamalla hyppyesteellä. Tällä kertaa agilityssä oli paljon odottamista, koska tehtiin radan pätkät yksi kerrallaan. Se oli toisaalta ihan hyvä, niin koira sai levätä. Hypyt meni ihan kivasti. Seuraavaksi oli pätkä, jossa oli A-este, hyppy, putki ja hyppy. Leimu meni A:n heti, ei ujostellut yhtään. Mutta alastulon kontaktiin ei osunut, joten otimme uudestaan ja sanoin, odota, ja Leimu pysähtyi heti. Ja osui kontaktiin tällä kertaa. Hyppy, putki ja hyppy meni hyvin. Seuraavaksi oli kolme hyppyä vierekkäin, kepit ja rengas. Leimu meni hypyt hyvin, kepissä oli jonkin verran hakemista, ja rengas oli paha, vaikka se oli minien korkeudella. Mutta meni kuitenkin renkaan läpi, vaikka ei mennyt ekalla kerralla. Seuraavana oli putki ja puomi. Puomi oli vaihteeksi vähän pelottava. Mutta lopulta meni ihan kivasti. Palkkasin Leimua lelulla sekä kinkuilla. Leimu oli välillä innostunut, ja vähän sitte välillä ei enää huvittanut. Rengas jotenkin ahdistaa sitä.

Eräs kurssilainen kysyi, että onko Leimulla vesihäntä, että se liikkuu oudosti... No ei ainakaan vesihäntä, koska se ei ui. En tiedä, olisiko Leimu jotenkin jumissa. Tänään yritän saada sen laukkaamaan, ja pitää katsoa liikkuuko se oudosti. Ravaaminen näyttää ihan normaalilta. Pitää tilata lääkäri huomenna, jos se ei liiku luonnollisesti laukassa. Sen takia ei tänään menty toko:on. Ajattelin, että jos se on jumissa, niin ei kannata rasittaa, ja varsinkin ettei se tuntisi kipua toko:ssa, jottei ihan kokonaan into toko:oon loppuisi. (Niin mikä into toko:oon??? ;))