Nyt ollaan tällä viikolla ihan urakalla ulkoitu tuolla jäällä. Eilen kavereina oli lapinkoiranarttupentu Inka, ja mukavaa oli. Leimu sai peuhata samankokoisen koiran kanssa ihan kunnolla. Inka on vain kaksi viikkoa Leimua nuorempi. Koko illan se oli sitten ihan puhki. Leimu ja Inka leikki vetoleikkiä lapasella, ja siinä tuoksinnassa oli lähtenyt tuo ylimääräinen kulmahammas. ;) jes, käytin jo sitä sen takia eläinlääkärissä, mutta en halunnut, että Leimu nukutetaan, niin sitä ei sitten otettu pois siellä. No onneksi oli mukava eläinlääkäri ja ei ottanut maksua. Mua kyllä itseäni hävetti, eläinlääkäri sanoi, että ei ole tulehtunut, joten ei ole kriittinen, mutta jos viikossa ei ole lähtenyt pois, niin sitten pitää tulla otattamaan se pois. Mutta parempi näin. Eilen luoksetulo oli pikkasen hakusessa, mutta loppumatka, kun Inka lähti eri suuntiin, otin Leimun kiinni, ja mentiin jonkin matkaa, ja päästin irti (ilman narua), niin Leimu oli kai niin uuvuksissa, että ei jaksanu kauheesti enää lenkkiä vetää, vaan pysyi tosi lähellä. Meinasin, että oisin käynyt nyt heti aamusta, mutta mamma ei tarennu lähtee niin pitkäksi aikaa ulos. Tänään on myös eka kerta pentukurssia, se tosin alkaa teoriosuudella, joten Leimu ei pääse vielä käytännön toimiin. ;)