Leimulle on tehnyt todella hyvää olla maalla ja juosta vapaana. Se on saanut tosi paljon liikuntaa ja lihakset ovat kehittyneet hyvin. Se on tutustunut myös jonkin verran uusiin koiriin. Koirapuistossa ollaan käyty muutaman kerran. Keskustassa ollaan käyty kerran Leimun kanssa siten, että Jaava oli mukana. Se on ehkä kaupungin unohtanut täällä maalla, koska sitä vähän jänskätti siellä. Mutta yllättävän hyvin se käveli Jaavan perässä.

Toissapäivänä käytiin jäähallin maastossa kävelemässä ja vähän myös tokoilemassa... Siellä oli Leimu, Jaava ja Musti sekä kaksi beagleä (Titi ja Rita). Niiden kanss yhteislenkki sujui hyvin, samoin muiden koirien ohitukset. Nyt se myös antoi muiden koirien olla melko rauhassa, eikä häirinnyt niitä... Muuta kuin välillä kävi vähän häiskäämässä, josko leikittäisiin? Tokoiluakin on vähän harjoiteltu, muun muassa luoksetuloa tai no oikeastaan vain sitä kun on muita koiria ympärillä. Leimulla alkaa pian olla jopa aivot mukana!

Tänään se teki myös historiaa. Se oli mulla ulkona irti, ja sitten tuli Veeti. Ja kun pyysin sitä luokse niin se tuli! Vaikka yleensä se ei ole tullut luokse, jos on ollu joku toinen koira ulkona, paitsi Jaava ja Musti. Silloin se tulee aina välillä luokse, kun pyytää.

Naksuttimen ostin myös, mutta sen kanssa en ole vielä kerennyt (lue muistanut) harjoitella riittävästi, jotta sen voisi ottaa käyttöön.