Tänään taas normaalit ryhmätreenit. Oltiin ulkona ja edelleen on todella kuumat säät. Onneksi vuoromme on tänä vuonna tuntia myöhemmin kuin viime vuonna eli 18-19. Tehtiin ihan kivaa lyhyttä pätkää. Treenattiin puomia vähän yksittäisenäkin esteenä, välillä namilautanen välillä ei. Tänään ehkä vaikutti sille, että mun kannattaisi juosta kauemmaksi alastulosta silloin, kun siellä ei ole namilautasta, Leimu kuitenkin näytti pysähtyvän oikeaan kohtaan ja tuli ehkä aavistuksen nopeammin. A:ata ei ollut tänään. Se tarvitseekin enemmän treenausta vielä paikan suhteen kuin puomi. Kepit olivat tänään todella nopeat ja Leimu haki oikealta puolelta jopa itsenäisesti kepit helposta kulmasta. Jotenkin tänään vauhtia oli aavistuksen vähemmän kuin yleensä, mutta ei kuitenkaan koko aikaa, välillä löytyi myös vauhtia. Mutta täytyy myöntää, että kuuma keli vaikuttaa...

Nyt blogi hiljenee muutamaksi viikoksi, kun mamman kesäloman alkaessa lähtee reissuun pariksi viikoksi Leimun jäädessä Mikkeliin vanhemmilleni hoitoon. Näillä näkymin seuraavan kerran agiliidellään heinäkuun lopussa / elokuun alussa. Toisaalta tauko on varmasti paikallaan myös Leimulle. Ja toivon mukaan Leimun terveys saataisiin selvitettyä tässä kesän aikana.